Rusketusta ilman aurinkoa

Sanna Meikki

Vihdoin melkein kaikki lumi on sulanut ja tuntuu jo oikeasti keväältä. Pitkän talven jäljiltä olo on aina hieman tavallista kalpeampi ja siksi tähän vuodenaikaan sopii paremmin kuin hyvin ilman aurinkoa saatu rusketus! Huhtikuusta lähtien valikoimaamme onkin kuulunut Itseruskettava vaahto sekä käytännöllinen Levityshanska.

Itseruskettava vaahto tuo iholle asteittain väriä, eli väri syvenee joka kerta kun lisäät vaahtoa. Ensimmäisenä päivänä vaahto tuo iholle vain hennon päivettyneen sävyn, mutta jo muutaman päivän käytön jälkeen väristä tulee syvempi. Vaahtoa käytettäessä ei ole riskiä siihen, että jonain aamuna huomaisit ihosi olevan paljon ajateltua tummempi. Koska rusketuksen sävy syvenee jokaisen käyttökerran jälkeen, vältyt myös ikäviltä rajoilta ja saat helposti tasaisemman ja kestävämmän rusketuksen.

Itseruskettava vaahto / Levityshanska

Vaahdon käyttäminen on todella helppoa. Tarvitaan ainoastaan muutama valmisteleva toimenpide, jotta väristä tulee mahdollisimman tasainen. Vartalon iho on ensinnäkin hyvä kuoria päivää ennen itseruskettavan levittämistä. Apple Vartalon kuorintavoide on sopiva tuote tähän tarkoitukseen – se kuorii tehokkaasti, tekee ihosta pehmeän ja tuoksuu hurmaavalta! Päivää ennen vaahdon levittämistä on myös hyvä siistiä jalkakarvat. Samana päivänä, kun aiot levittää vaahdon, on hyvä kosteuttaa erityisesti kuivat ihoalueet ja antaa kosteusvoiteen imeytyä iholle kunnolla. Toinen omenatuotteemme, Apple Ihonhoitovoide, käy tähän mainiosti. Kevyt voide kosteuttaa tehokkaasti ja imeytyy nopeasti.

Kun nämä valmistelevat toimenpiteet on tehty, on aika levittää Itseruskettava vaahto. Lisää pari painallusta vaahtoa Levityshanskalle ja hiero vaahtoa pyörivin liikkein ensin jalkoihin ja sääriin ja siitä ylöspäin. Jatka sitten vaahdon levittämistä mahaan ja selkään. Vaahdon levittäminen tasaisesti koko selkään voi olla hieman pulmallista, mutta hanskan leveä pinta auttaa hieman tässä. Olkapäät ja käsivarret saavat puuhassa samalla kunnon venytyksen!

Levitä vaahtoa lopuksi käsivarsiin, käsivarren alapuolta unohtamatta. Lisää vaahtoa myös kämmenselkään, rystysiä ja sormia kohti. Levittäessäsi vaahtoa kasvoille, voit laittaa hanskalle hieman pienemmän määrän vaahtoa ja sivellä sitä poskilta kohti korvia ja kaulaa. Väriä ei kannata sivellä liikaa hiusrajaan tai kulmakarvoille.

Itseruskettava vaahto on paras levittää iholle iltaisin, vähän ennen nukkumaan menoa. Varmista kuitenkin, että vaahto ehtii kuivua kunnolla, jotta väri ei kulu heti pois tai tahraa. Väri kehittyy yön aikana ja seuraavan päivänä iho on jo saanut raikasta sävyä. Näin helppoa on valmistautua kevääseen ja kesään!

Keväisin terveisin
Henrietta
tuotepäällikkö

5 kommenttia

Tarja Töyli toukokuu 01, 2018 at 8:47

Miten on itseruskettava vaahtonne, onko tuoksu paha, kuten on ollut kaikissa itseruskettavissa, mitä olen turhaan ostanut ja kokeillut. Todella monta merkkiä, mitä on mainostettu hyväntuoksuisiksi. En ole voinut käyttää, lakanat ovat tuoksuneet, vastteet ja iho monta päivää sivullisenkin nenään.

Vastaa

Sanna toukokuu 02, 2018 at 13:26

Hei Tarja! Itseruskettavien tuotteiden vaikuttava ainesosa, DHA, on syypää näiden tuotteiden ominaistuoksuun. Dermosil Itseruskettavassa vaahdossa on aistittavissa tämä ominaistuoksu, mutta se on tuotteessa todella mieto. Koska vaahto antaa vähitellen väriä, tuoksu ei ole yhtä voimakas. Lisäksi tuotteessa on hajusteita, jotka on erityisesti kehitelty peittämään hajua.

Vastaa

Tiitu toukokuu 03, 2018 at 17:26

Olisi kiva nähdä ”ennen ja jälkeen”-kuvia. Itse en rusketu muutenkaan kovin kummoisesti, joten tällaisen tuotteen käyttö voisi olla ihan hyvä, mutta kun on nähnyt kaikenlaisia hirvityksiä oransseista epämääräisen laikukkaisiin nahkoihin, niin ei uskalla kokeilla. Ja tuosta kulumisestakin olisi kiva tietää, että jos tuotetta on laittanut illalla ja seuraavana iltana hilppasee suihkuun, niin valuuko värit viemäriin? Miten se väri pinttyy ihoon niin, että kerta kerralta tuotetta lisättyään väri tummenee? Jos tykkää pestä itseään karkealla pesusienellä, niin saako aikaan laikukkuuden vai pitäisikö sitä tyytyä läträämään pelkällä suihkusaippualla?

Vastaa

Sanna toukokuu 04, 2018 at 10:06

Hei Tiitu! Käyttökokemusten osalta kannattaa pysyä kuulolla ja seurata meitä facebookissa ja instagramissa. : )

Itseruskettava vaahto ei anna oranssista väriä, vain luonnollisen päivettyneen sävyn. Vaahto on ”miedompi” itseruskettava tuote, joka antaa väriä vähän kerrallaan. Useammat kerrokset antavat siis tummempaa sävyä. Tuotteen vaikuttava ainesosa DHA on sokeri, joka tarttuu ihon sarveiskerrokseen, keratiiniin, ja värjää sen. DHA ei ole millään lailla myrkyllinen, vaan sitä syntyy yleisesti kasvi- ja eläinkunnassa sokeriaineenvaihdunnan välituotteena.

Väri ei ole poishuudeltava, eli se ei valu viemäriin. Pesusienen käyttöä kannattaa kuitenkin välttää, jos haluaa että väri pysyy kauemmin.

Vastaa

Juhannus, sauna ja rentoutuminen - Hilla Stenlund lifestyleblogi kesäkuu 23, 2018 at 17:50

[…] Ja vaikka juhannus onkin ollut sateinen ja aurinko pysytellyt pilvessä, saimme hyvän syyn kokeilla myös Dermosilin uutta itseruskettavaa voidetta. Ainakin säärissä tuote toimi hyvin ja toi päivän aikana kauniin sävyn hipiään. Turvallista rusketusta ilman aurinkoa. […]

Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *