Kategoria: Dermoshop Blogi

Sinivalkoinen juhlapäivä

Dermoshop Blogi

Muistan lapsuudestani itsenäisyyspäivät erityisen juhlallisina. Vaikka päivällä leivottiin pipareita Siiri-tädin reseptillä ja isä laittoi ulkokuuseen jouluvalot, illan hämärtyessä rauhoituttiin ja mummu ja äiti sytyttivät ikkunoille sinivalkoisia kynttilöitä.

Oman huoneeni ikkunasta avautui harvinaisen juhlava näkymä. Kadun toisella puolella oli sankarihautausmaa. Itsenäisyyspäivänä jokaisen sankarivainajan haudalle sytytettiin kynttilä. Kymmenet tuikkivat liekit valaisivat hankea suurten kuusien ja koivujen katveessa.

Myös tänä itsenäisyyspäivänä tuhannet kynttilät syttyvät, niin kodeissa kuin sankarihaudoilla. 100-vuotiasta kotimaatamme juhlitaan ennennäkemättömän laajasti – kiitollisena, ylpeyttä tuntien ja katsoen rohkeasti tulevaisuuteen.

Itsenäisyyspäivän perinteistä ihmeellisin lienee tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotto eli linnan juhlat. Mikä muu kansakunta istuu television ääressä tuntitolkulla katsomassa ihmisten kättelevän toisiaan!? Tälle asialle ulkomailla hymähdellään, mutta ehkä me suomalaiset saamme tästä juhlahetkestä ripauksen valoa ja glamouria talven pimeimpään aikaan. Kyllä nyt jos koskaan on syytä kotioloissakin laittautua juhlaa varten!

Ajattelin tänä vuonna juhlistaa 100 vuotiasta isänmaata perinteisesti: leivon pipareita lasten kanssa ja illalla katsotaan myös linnan juhlia yhdessä. Sytytämme kynttilän, ehkä montakin, ja muistelemme viime keväänä poisnukkunutta faaria, lasteni isoisoisää, veteraania, joka lähti 17-vuotiaana sotaan. Mietimme, miten paljosta olemme faarille ja hänen aikalaisilleen velkaa ja mihin se meitä velvoittaa: huolehtimaan toisistamme, elämään yhdessä rauhaa vaalien.

Oletko muuten huomannut, että tänä vuonna yhden joulupakkauksen tuotenumerolla on erityinen symboliikka? 1917 – Let’s Celebrate!

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Varpu
Viestintäpäällikkö

Meidän talouden Dermosil-suosikit

Dermoshop Blogi, Ihonhoito

Kun työskentelee ihonhoitotuotteita myyvässä yrityksessä, on helppo tarttua ”omiin” tuotteisiin. Kotona tämä ei ole poikkeus. Sekä minä että avopuolisoni olemme Dermosil-tuotteiden suurkuluttajia.

Ajattelin, että asiakkaiden voisi olla mielenkiintoista tietää, mitä tuotteita Dermoshop-työntekijä käyttää päivittäin. Tässä siis meidän Dermosil-suosikkimme!

Aloittaessani työt Dermoshopilla ihastuin lähes pakkomielteisesti Dermosil Nature Silmäympärysvoiteeseen – ja se on edelleen yksi suosikkituotteistani. Minulla on uskomattoman herkkä iho, ja siksi on ollut vaikea löytää silmänympärysvoide, jota pystyisin käyttämään. Arvatkaapa kuinka tyytyväinen olin, kun huomasin että pystyn käyttämään tuotetta ilman ongelmia silmissä tai ihossa. Käytän Silmänympärysvoidetta päivittäin, aamuin illoin.

Olen myös löytänyt meikkituotteidemme joukosta neljä suosikkia, joita ilman en varmaan voisi enää elää. Nämä tuotteet ovat Silmänrajauskynä black, Moist Proof Eyeliner black, Kulmakynä dark sekä Moist Proof Ripsiväri. Nämä kaikki ovat hajustamattomia tuotteita ja sopivat herkille silmilleni täydellisesti. Tuotteet ovat minulla päivittäisessä käytössä, eikä minulla ole ollut niiden kanssa mitään ongelmia. Muiden tuotteiden kanssa silmäni kutisivat ja ärsyyntyivät. Siksi suosittelenkin lämpimästi näitä meikkituotteita herkkäihoisille ja herkkäsilmäisille! Iso plussa on myös se, että Moist Proof -tuotteet kestävät kosteutta – siksi ne pysyvät hyvin paikallaan myös salilla hikoillessa!

Viime joulun Soft Touch -joulupakkauksen Käsisaippua Linnea ja Käsivoide Linnea ovat olleet suursuosikkeja kodissamme lokakuusta asti, jolloin tuotteet tulivat myyntiin. Tuotteiden pakkaukset ovat niiiin hienot, ja ne myös tuoksuvat todella hyviltä! Molemmat tuotteet ovat yhä myynnissä verkkokauppamme Outlet-osastolla.


Avopuolisoni on kovin tarkka kampauksestaan, jonka laittamiseen hän käyttää hiusvahaa ja -lakkaa. Valitettavasti valikoimassamme ei vielä ole hiusvahaa, ja siksi hän joutuu turvautumaan toiseen tuotemerkkiin. Mutta hiuskiinne valikoimastamme löytyy, ja Hiuskiinne Structure & Volume onkin miehen ehdoton lempituote. Hän pitää erityisesti siitä, että Hiuskiinne on hajustamaton, ja että suuri pakkaus kestää pitkään.

Avopuolisoni toinen suosikki on Man After Shave Balsami Sport & Sauna, jota hän käyttää joka kerta ajettuaan partansa. Hän ajaa parran pari kertaa viikossa, ja silloin on hyvä olla käsillä tuote, joka hoitaa ja rauhoittaa ihoa parranajon jälkeen.

Mitkä ovat teidän Dermosil-suosikkejanne? Ehkä listaltanne löytyy samoja suosikkituotteita kuin meiltäkin?

Terveisin,

Hanna
Markkinointiassistentti

Takana vauhdikas työviikko

Dermoshop Blogi

Heippa! Olen Mari, ja olen työskennellyt Dermoshopilla viestintäassistenttina nyt reilun viikon ajan. Jo näinkin lyhyessä ajassa täällä töissä on ehtinyt tapahtua vaikka ja mitä. Ajattelinkin kertoa teille enemmän ensimmäisistä työpäivistäni.

askartelu

Minun työtehtäviini kuuluu pääasiassa sisällöntuottaminen muun muassa Dermolehteen ja Dermoshopin verkkosivuille sekä myös tänne blogin puolelle. Välillä olen kuitenkin löytänyt itseni yllättävienkin työtehtävien äärestä. Tällä viikolla muun muassa pujottelin käpyjä juuttinauhaan joulutuotteiden kuvauksia varten. Joulun parissa työskennellään Dermoshopilla ympäri vuoden, ja tällä hetkellä viestintätiimimme valmistelee päätä pahkaa hartaasti odotettua joululehteä. Kaikki tämä vilske on mielestäni vain ihanaa, olen nimittäin vannoutunut jouluihminen!

kapy

Keskiviikkona oli henkilökunnan kuvauspäivä, jossa otettiin tuoreet kuvat niistä henkilökunnan jäsenistä, joista kuvat vielä puuttuivat. Stressasin päivää ja kuvaamista etukäteen, mutta olikin ihana kokemus istahtaa ammattilaisten meikattavaksi ja kuvattavaksi. Kuvissa kampaaja-meikkaaja Nina Hemminki loihtii kaunista meikkiä markkinointipäällikkö Ann-Sofielle ja suoristaa markkinointiassistentti Hannan ihanan pitkää tukkaa. Ja vau miten upeat hiukset Ninalla itselläänkin on!

meikkaus

Torstaina työpäivän jälkeen suuntasimme työporukan kanssa retkelle Närpiön Risnästräsketiin, joka sijaitsee noin 30 kilometrin päässä Dermoshopin pääkonttorista. Kyseessä on kauniin järven rannalla sijaitseva retkipaikka, jossa henkii Lapin tunnelmaa, vaikka Pohjanmaalla oltiinkin. Maisemat olivat upeita! Talousassistentti Åsa ja Varastopäällikkö Johanna olivat ripustaneet järveä kiertävälle polulle bingotauluja, joista keräsimme numeroita täysien bingorivien toivossa. Pari bingoa taisi syntyä, märkiä kenkiä ja sukkia sitäkin enemmän. Mukavan retki-illan kruunasivat hyvät eväät. Ruoka maistuu aina paremmalta ulkona!

retki

Toivottavasti sinunkin alkusyksyyn on kuulunut iloa ja sopivissa määrin vauhdikkuutta!

Mari

Viestintäassistentti

Mikromuovit puhuttavat

Dermoshop Blogi

Mikromuoveista puhutaan paljon mediassa, mutta mitä nämä mikromuovit oikeastaan ovat ja mistä ne ovat peräisin?

kvarkenMerenkurkun maailmanperintöalue.

Mikromuovit ovat pääosin peräisin hajoavista muovituotteista, kuten autonrenkaista, tuotepakkauksista ja muovipusseista. Myös keinokuituvaatteista irtoavat mikrokuidut menevät pesuvesien mukana ympäristöön.

Yhdistyneiden kansakuntien,YK:n, ympäristöohjelmassa sanotaankin kuvailevasti muovipussista:

”25 minuuttia kädessä, 500 vuotta ympäristössä”

Vaikka muovijätettä ei enää joutuisikaan ympäristöön mikrohiukkasten määrä merissä kasvaa vielä vuosia. Pienet muovihiukkaset päätyvät myös merilintujen, kalojen ja muiden eliöiden ruuansulatukseen.

Dermoshopin ympäristöohjelman mukaisesti Dermosil –ihonhoitotuotteissa ei käytetä mikromuoveja, vaan käytämme luonnollisia kuorivia aineita kuten riisinjyvämurskaa ja ja sheapuun pähkinöiden kuorista jauhettua rouhetta.

products

Tässä pari vinkkiä, miten itse yritän toimia ympäristömme hyväksi:

  • Käytän ostoskassia
  • Suosin luonnonkuituja
  • Lajittelen muovit

Tyhjiä, puhtaita ja kuivia muovipakkauksia, kuten shampoo- ja saippuapakkaukset, tuubit, täyttöpussit ja  muovikassit lajittelen muovikeräykseen. Korkit menevät erikseen keräysastiaan.

Likaiset muovipakkaukset, pumput ja PVC eli 03-merkillä olevat muovit, esimerkiksi kontaktimuovi ja kumihansikkaat kuuluvat sekajätteeseen.

recycle

Onko sinulla lisävinkkejä? Vinkkien antajien kesken arvomme luonnonkosmetiikkaa-paketin sisältäen Nature Käsienpesuvaahtoa ja Nature Käsi-ja kynsivoidetta.

Kommentoithan viimeistään 25.8.2016.

 

Puhtaiden vesien puolesta,

Bi
tuotepäällikkö

Elämää ihottuman ja allergian kanssa

Dermoshop Blogi

Minulla oli pienenä ihottumaa kyynär- ja polvitaipeissa. Niitä kutitti. Niitä kirveli. Ja ne näyttivät rumilta (minun mielestäni). Tyttöä, jolla oli punottavat, kuivat ja joskus rosoisetkin jalat ja kädet, tuijotettiin vähän enemmän kuin muita. Kun tilanne oli pahimmillaan, jouduttiin käyttämään hydrokortisonisalvaa, joka joskus auttoi, joskus ei.

Kävin allergiatesteissäkin, mutta niistä ei koskaan selvinnyt mitään syytä. Välttelin sitrushedelmiä, mutta ei sekään aina auttanut. Kun kasvoin, taiveihottumat katosivat, mutta tilalle tuli ihottuma käsiin. Ajoittain jouduin kulkea puuvillahanskat kädessä koulussa ja se sattui. Käteni olivat kuin kaksi avointa haavaa. Yläastelaisena ei tuntunut mukavalta kulkea sisälläkin hanskat kädessä.

Yhtenä kesänä minulla oli allergiaoireita myös kasvoissa, erityisesti suun ympäristössä. Koska käytin kortisonivoidetta, eivät auringon säteetkään päässeet tekemään tehtäväänsä, joten suuni ympärillä oli valkoikoinen, leveä rengas. Se oli kamalaa, mutta juuri silloin mikään muu kuin kortisoni ei auttanut.

Nykyään ekseemat ovat enää vain kaukainen muisto. Välttelen enää vain niitä suuria punaisia jouluomenoita. Jos haukkaan palasenkin sellaisesta omenasta, huuleni näyttävät siltä, kuin olisin saanut botox-käsittelyn ja kieltä alkaa kutittaa. Siispä välttelen punaisia omenoita. En tarvitse siitä kliinistä testiä!

_DSC0090

Joskus, kun olen stressaantunut, alkaa käsien ihottuma kukkia uudelleen. Mutta onneksi siihen auttaa Extra Voide, joka rauhoittaa tilanteen parissa päivässä.

Muistan erään tapaamisen asiakkaan kanssa 10 vuotta sitten. Tyytyväinen Dermosil-asiakas tuli käymään konttorilla ja kertoi kärsineensä ihottumasta käsissä koko elämänsä ajan. Mutta kädet voivat nyt hyvin Extra Voiteen ansiosta ja hän oli niin kiitollinen.

_DSC0104

Kärsin allergikkojen kanssa. Vaikka tiedämme allergioista nyt paljon enemmän kuin vielä muutama vuosi sitten, tiedämme loppujen lopuksi aika vähän. Se mikä auttaa yhtä allergikkoa, ei auta välttämättä toista. Halusin kuitenkin jakaa nämä muistot teidän kanssanne, sillä tiedän, miten paljon se merkitsee, että saa ”omat kädet takaisin”.

Pia
Project manager

Kesän viimeisellä etapilla

Dermoshop Blogi

Iltapäivän aurinkoinen sää vaihtui nopeasti harmaaksi sateiseksi syysillaksi Kauhavan Härmässä, missä sadat ihmiset valmistelivat perjantaina alkavaa Power Truck Show -tapahtumaa. Dermosil on Tour on saapunut kesän viimeiselle etapilleen, kansainväliseen autonäyttelyyn.

WP_20160811_17_47_58_Pro
Eri puolilta eurooppaa saapuvat autot täyttävät Pohjanmaan huvivaltionakin tunnetun PowerParkin alueen. Vaikka ei autoista ja raskaan liikenteen kalustosta mitään ymmärtäisikään, oli alueella jo torstaina iltapäivällä toinen toistaan hienompia kuorma-autoja ja muuta kalustoa. Ei voi kuin ihmetellä lopputulosta, saati sitä taitoa ja työmäärää, mitä autojen rakentamiseen ja maalaamiseen on vaadittu! Pesupaikan kautta jokainen ajoneuvo ajoi omaan, ennalta määrättyyn paikkaansa.

_DSC0112

Pesupaikoilla oli ajoittain ruuhkaa, mutta vuoron sai myös Dermoshopin oma myymäläuto. Auton rakennusprojektista vastannut Hannu Ukkonen tuntee auton läpikotaisin, joten hän oli valmistelemassa kanssamme auton näyttelykuntoon.

Suurtapahtumien valmistelussa on jotain huumaavaa. Ihmiset ovat työn touhussa, kaikki odottavat kävijöitä ja haluavat vieraiden viihtyvän. Samanlaista kihelmöivää jännitystä tuntee myös Dermoshopin tiimi.

WP_20160811_17_52_43_Pro

WP_20160811_17_54_31_Pro

Ilmassa on intoa ja samalla haikeutta. Meillä on ollut hieno kesä. Olemme saaneet kokea paljon ikimuistoisia kohtaamisia asiakkaidemme kanssa ja tavanneet joukon uusiakin tuttavuuksia. Vielä perjantaina ja lauantaina olemme kesätunnelmissa myymäläautollamme.

Olen saanut vastata aika monta kertaa ihmettelyihin, miksi olemme mukana Power Truck Show -tapahtumassa. Monta kertaa olen vastannut kysymyksellä, miksi ei? Meillä on hieno auto, joka kiinnostaa varmasti messuvieraita ja kyse on kuitenkin koko perheen tapahtumasta. Valikoimassamme on tuotteita koko perheelle – jospa miesväkikin innostuisi ostoksille, kun myymälä ei ole ihan tavanomaisin!

Löydätte Dermosil on Tour -bussimme U3-alueelta, läheltä ravintolaa ja ulkoradan päätykatsomoa.

blog1

Nähdään Härmässä, muttei ruveta häjyylemähän!

Varpu
Information manager

P.S. Syksyllä matkaamme I Love Me -messuille Helsinkiin!

Syksy on uusien alkujen aika

Dermoshop Blogi

Moni kokee syksyn loppuna – minulle se on aina ollut uuden alku. Ehkä se johtuu siitä, että olen elokuun lapsi, mutta minulle syksyyn liittyy vahvasti uusi alku, vaikka luonto ympärillä kuihtuu.

Toki tänä syksynä tulee päätökseen osaltani joitain tärkeitä asioita, kuten Dermosil on Tour. Tämän projektin koordinointi on ollut jännittävä matka! Liikkuva myymälämme on vielä ensi viikonloppuna tositoimissa Härmässä, Power Truck Showssa. Sitten pidämme syystauon ennen lokakuussa järjestettäviä I Love Me -messuja. Ensi kesän reittikartta hahmottuu taas talven aikana.

Enemmän kuin loppuja, tähän syksyyn mahtuu kuitenkin uusia alkuja ja projekteja. Olen siirtynyt tavallaan uusiin, vaikkakin jo tuttuihin tehtäviin täällä Dermoshopilla. Tärkein työtehtäväni on Dermolehden sisällön suunnittelu ja toteutus yhdessä graafisen osastomme kanssa. Juuri nyt mietimme joululehden sisältöä, miten esittelisimme kaikkien aikojen monipuolisinta jouluvalikoimaa ja millaisia studiokuvia tarvitsemme talvella Ylläksellä kuvattujen kuvien lisäksi.

_DSC0040

_DSC0036

Joulun Dermolehti on aina erityinen projekti ja vaativampi vuoden muihin viiteen lehteen verrattuna. Juuri, kun olemme saaneet syyskuun lehden valmiiksi, suunnittelemme jo joulunumeroa.

Samalla ajatukset työstävät jo ensi vuotta. Millaisia uusia tuulia puhallamme tammikuun Dermolehteen?

_DSC0010

Vielä elokuun aikana saan uuden työkaverin. Uusi viestintäassistentti aloittaa työparinani ja teen suunnitelmaa, miten parhaiten perehdyttäisin hänet uuteen tehtäväänsä. Varmasti vielä tässä kuussa saatte siis lukea uuden kirjoittajan tekstejä myös täällä DermoBlogissa.

Ja jottei totuus unohtuisi, henkilökohtaisesti merkittävin uusi vaihe alkaa, kun esikoiseni aloittaa esikoulun. Minne nämä vuodet oikein vierivät?! Uudet vaiheet ovat jännittäviä ja joskus uuvuttaviakin. Luotan, että myös tänä syksynä terve uteliaisuus ja uuden oppimisen ilo vetävät pidemmän korren.

Rentouttavaa viikonloppua ja tsemppiä syksyn uusiin vaiheisiin!

Varpu
Information manager

Uusi Living-sarja sukelsi blogien maailmaan

Dermoshop Blogi

Kun uudet Living-tuotteet liittyivät valikoimaamme heinäkuussa, päätimme kutsua yhteistyöhön muutamia taitavia bloggaajia kertomaan tyylikkäistä tuotteistamme. arvelimme, että moni kotimainen bloggaaja pitäisi tuotteistamme ja osuimme aivan oikeaan!

Otimme yhteyttä bloggareihin eri puolilla maata ja kysyimme, haluaisivatko he tehdä yhteistyötä kanssamme uutuustuotteidemme esittelyssä. Se osoittautui hyväksi ideaksi – kaikki halusivat mukaan!

Olemme kuukauden ajan saaneet lukea aiheesta sekä suomen- että ruotsinkielisistä blogeista. Suurin osa on ollut sisustusblogeja, mutta osa myös muotia ja tyyliä käsitteleviä blogeja.

2

Ensimmäisenä uusista Living-tuotteista ehti kertomaan Anna-Lena ruotsinkielisessä blogissaan Välkommen hem. Seuraavaksi pari viikkoa myöhemmin toinen suomenruotsalainen bloggaaja, CaisaK, kirjoitti parikin postausta, joista ensimmäinen enemmän puhdistus- ja ihonhoitotuotteista ja toinen keittiöön liittyvistä tuotteista.

1

Sen jälkeen oli Maijun vuoro kirjoittaa Maiju Saw –blogissaan. Laura julkaisi tekstin ja aivan ihania kuvia blogissaan HomeviaLaura 6. heinäkuuta.

maijusaw_homevialaura

Myös Emilia Uusi Kuu –blogissa, Marin Aura Hemma hos oss –blogissa ja Satu All you need is white –blogissaan esittelivät Living-uutuuksia.

allyouneediswhite_uusikuu_hemmahososs

Viimeisimmät blogipostaukset ovat Sofiélta Avec Sofie –blogissa sekä Malin’s Foodieliving-yritystä pyörittävän Malin Båtmästarin teksti Malins Blogissa.

malinsblogg_avecsofie

Toivottavasti sait inspiraatiota!

Elokuuterveisin,

Hanna
Markkinointiassistentti

LOAD MORE