Ilmainen toimitus yli 50 €:n tilauksiin - Toimitusaika 1-3 arkipäivää

Uutiset ja artikkelit / Hiustenhoito

Älä unohda hiuspohjaa!

28. joulukuuta 2016

Päänahan iho jää usein varsin vähälle huomiolle, vaikka se on samanlaista kuin iho muuallakin kehossa. Usein hiuspohjaan kiinnitetään huomiota vasta iho-ongelmien, kuten kutinan, kuivuuden ja hilseilyn ilmetessä.
Stressi, ruokavalio, erilaiset sairaudet ja monet muut tekijät vaikuttavat hiuspohjan kuntoon. Myös föönaamisella, hiusten värjäämisellä tai permanentin ottamisella voi olla vaikutusta päänahkaan.

Hiuspohja voi olla luonnostaan kuiva, mutta se voi kuivua myös tilapäisesti esimerkiksi talvella. Kuivan talvi-ilman takia hiuspohja voi myös ärtyä ja hilseillä. Kutiavaa päänahkaa tekisi mieli raapia, mutta se yleensä vain pahentaa ongelmaa. Raapiminen voi rikkoa ihon ja käsistä voi kulkeutua ärtyneisiin kohtiin bakteereja ja epäpuhtauksia.
Hilse on iholta irronnutta kuollutta solukkoa. Joskus hilseilyn voi aiheuttaa kuivuuden lisäksi myös rasvoittuva päänahka, hiivasieni, ihottuma tai psoriasis. Lievä hilseily ei ole sairaus, mutta se kuitenkin kertoo, ettei hiuspohja voi hyvin. Hilseily usein myös koetaan kiusalliseksi ongelmaksi.
 
Helpotusta kuivalle ja kutiavalle hiuspohjalle tuovat miedot ja kosteuttavat hiustenhoitotuotteet, jotka samalla myös rauhoittavat ihoa. Vahvat hiustenhoitotuotteet vain kuivattavat päänahkaa entisestään. Myös tuotteiden pH-arvoon kannattaa kiinnittää huomiota. Hiusten ja ihon pH-arvoa (4,5–5,5) lähellä olevat tuotteet eivät horjuta hiuspohjan omaa kosteustasapainoa.
Kutinaa voi hillitä myös erilaisilla hoitotuotteilla, kuten seerumeilla. Esimerkiksi mentolia sisältävät tuotteet viilentävät ärtynyttä hiuspohjaa ja vähentävät sen kutinaa.

Hilse saa tehokkaimmin kyytiä hilseen poistoon tarkoitetuilla puhdistustuotteilla. Hilseshampoota voi käyttää kuuriluontoisesti, mutta joskus hilseilyn talttuminen voi vaatia pitkänkin hoitokuurin.
Kuten muutakin ihoa, myös hiuspohjaa kannattaa hoitaa kuorimalla. Kuorivat tuotteet poistavat hiuspohjasta kuollutta ihosolukkoa, ja käsittelyn jälkeen iho on valmiimpi vastaanottamaan hoitotuotteita. Esimerkiksi maitohappo on hellävarainen, kuoriva ainesosa. Hiuspohjan kuorinta kannattaa jättää väliin, mikäli iho on erittäin ärtynyt tai rikkoontunut.
Hiuspohja kannattaa huomioida myös muotoilutuotteita käytettäessä. Jotta hiuspohja pääsee rauhoittumaan, kannattaa muotoilutuotteita käyttää niin, että ainetta joutuu mahdollisimman vähän hiuspohjaan. Hiukset kannattaa myös pestä Syväpuhdistavalla Shampoolla noin kerran viikossa, jotta muotoilutuotteiden jäämät puhdistuvat hiuksista eivätkä siten jää ärsyttämään hiuspohjaa.

Dermosil Hair Care -tuotesarja täydentyy tammikuussa kolmella uudella hiuspohjan hyvinvointiin keskittyvällä tuotteella. Hiuspohjaa tasapainottavaa shampoo ja hoitoaine sisältävät muun muassa maitohappoa, joka vähentää hilseilyä sekä hoitaa ja kosteuttaa hiuspohjaa. Mentoli tuo iholle viilentävän tunteen ja helpottaa kutinaa. Sekä shampoon että hoitoaineen pH-arvo on 4,5–5,0. Tuotteita voi käyttää kuuriluontoisesti tai säännöllisesti.
Hiuspohjaa tasapainottava seerumi rauhoittaa ja kosteuttaa ärtynyttä ihoa sekä auttaa ehkäisemään hilseen muodostumista. Seerumia hierotaan pieni määrä kerrallaan hiuspohjaan, ja tarvittaessa sitä voi käyttää useita kertoja päivässä. Nopeasti imeytyvää seerumia ei tarvitse pestä pois.

Artikkeliin liittyviä tuotteita

Meistä

Turvallisia ja ihoystävällisiä koko perheen perustuotteita, trendikkäitä erikoishoitotuotteita, laadukkaita meikkejä sekä luonnollisia kodin puhdistustuotteita –
Dermoshop Oy on kehittänyt Dermosil-tuotteita jo vuodesta 1988, ja tällä hetkellä tuotevalikoima on noin 400 tuotteen laajuinen. Tutustu ja ihastu!

Tilausehdot | Järjestelmätiedot © Dermoshop Oy