loader

Aikuisiän iho-ongelmat hormonaalisen ehkäisyn jälkeen

Jouduin keväällä lopettamaan hormonaalisen ehkäisyn käyttämisen, ja voi kurjuus, miten pahat iho-ongelmat se laukaisi. Hirveä määrä mustapäitä ja finnejä! Ihan hävetti kulkea ihmisten ilmoilla. Oletin niiden menevän itsekseen ohi. No, eipä mennyt.

Pesin kasvojani aamuin ja illoin parin kuukauden ajan. Otin selvää, mitä aineita käyttämällä tilanne voi jopa pahentua ja ryhdyin katsomaan verkkosivujanne – pisteet ainesosaluetteloista, mahtavat! Tilasin jo silloin hyaluronihappoa sisältävää kasvovettä, Misellivesi Hyal x 4 ja Peel-off kasvonaamion. Niitä käytin, samalla pesin eri merkin geelillä kasvoja ilman mitään apua tai tulosta paremmasta. Täytyy myöntää, että oli itku kerran tai pari herkässä.

Viime tilauksessa otin kerralla kaikkea mahdollista: uuden kasvoveden ja Peel-off kasvonaamion, Teho Yövoiteen, Tasapainottavan geelivoiteen, Puhdistusgeelin sekä kokeiluun Anti-redness öljyseerumin.

Tätä kirjoittaessani, olen vasta viikon verran käyttänyt mainitsemiani tuotteita siten, että pesen illalla kasvot Puhdistusgeelillä ja laitan yöksi kasvoilleni Teho Yövoiteen höystettynä Anti-redness öljyseerumilla. Aamulla puhdistan kasvot Misellivedellä ja levitän Tasapainottavan geelivoiteen. Peel-off kasvonaamiota käytän kuten ennenkin, 1–2 kertaa viikossa. 

Tulokset ovat jo nyt huomattavat! Pari jäännösnäppyä kasvoissa, ei sen kummempaa. Iho tuntuu pehmeältä ja kosteutetulta, mutta ei rasvaiselta. Ihoni on paremmassa kunnossa kuin koskaan aiemmin, vaikka varsinaisia iho-ongelmia minulla ei ennen hormonaalisen ehkäisyn lopettamista ole ollutkaan.

Sain takaisin itsevarmuuteni, mutta lisäksi tunnen oloni kauniiksi ja ihmeellisen hemmotelluksi. Annoitte tuotteillanne minulle tämän vuoden parhaimman lahjan!

Susanna Viitala, tyytyväinen asiakas

Dermosil-january-2launch-asiakkaan-tarina_grid.jpg

Jaa

Artikkeliin liittyvät tuotteet

Ajankohtaista